R.I.P. Kylie Poyner

Mun kaveri kuoli eilen.. Autokolari neljän aikaan aamuyöstä, törmäs puuhun ja kuoli välittömästi. Autosta näin kuvan eikä siitä tunnista kumpi puoli on auton etu ja kumpi auton takapuoli, niin pahalta se näytti. Mä en pysty kattomaan sitä kuvaa itkemättä. Kylie oli just muuttanu äitinsä luo Pambulaan, lähelle Sydneytä ja lähteny meiän koulusta. Oli mun kans samalla luokalla, ihana tyttö ja kaikkien kaveri. 3 muuta nuorta kyydissä, yheltä jo amputoitu molemmat jalat ja tosi huonossa kunnossa, eikä ne kaks muutakaan hyvin voi. Ihmisiä itki koulussa ja meidän common roomin seinälle ilmesty kuvia Kyliesta.. En vaan voi vieläkään uskoa että tällasta voi tapahtua, miten tää voi olla totta.. Miten niin Kylie ei oo enää täällä?

Oli tarkotus kirjottaa kaikesta muusta ja niin aion tehä, vaikkei se hirveen hienolta näytä tai kuulosta ton äskeisen jälkeen.. Kerron kuitenki, koska elämä jatkuu, ei me muut voida vaan pysähtyä ja lopettaa elämistä, tällasta tapahtuu vaikkei pitäskään.

Torstaina menin siis takasin kouluun. Mikään siellä ei ollu muuttunu ja samalla ihan kaikki. 2 ekaa päivää oli melko masentavia, mulla oli kunnon laskukausi mutta kyllä se siitä taas iloks muuttu. Lauantaina oli mun ekat kunnon aussibileet, tää ihana perhe anto mulle luvan mennä soitettuaan eka meille kotiin äidille, ku bileet oli ulkona keskellä pusikkoa.. Hirveesti ihmisiä, tanssilattia, DJ:t ja hyvää musiikkia. Paljon porukkaa joka puolella ja 2 poikaa pitämässä musta huolta, haha. Ei kyllä onnistunu se puoli niin hyvin! Tutustuin niin paljon uusiin ihmisiin ja pidin hauskaa vanhojen kanssa. 3 tunnin yöunien jälkeen hostäiti tuli hakemaan, melottiin meidän talolta joen suulle asti (ehkä n. 2km) vastatuuleen ja ei ollu mikään maailman helpoin homma rankan yön jälkee.. Siellä snorklattiin ja nähtiin kaikkea ihanaa, mm. wobbegong shark. Sama homma takasin, tällä kertaa rankkasateessa. Tulin kotiin ja nukahdin, tällä kertaa vähän pidemmäks aikaa.

Heräsin seittemältä illalla ja luulin että oli aamu, olin ihan sekasin. Avasin tietokoneen ja facebookin. Ja sillon sain tietää että Kylie oli kuollu. Purskahdin itkuun, itkin itkin itkin ja Jeremy lohdutti mua, samoin hostäiti Lisa. Soitin kotiin äidille ja isille, halusin puhua niiden kans mesessä. Puhuin myös Shelbyn kans, meille kotiin just muuttanu australialainen tyttö. Yöllä särki lihaksia ja oli niin kurja olo että tuskin sain nukuttua, olin silti niin väsyny et nukahdin kyyneleisiin..

Unohdin kertoa, että perjantaina meillä suunniteltiin tiistaina eli huomenna olevaa Swimming Carnivalia ja meidän koulun 4 tupaan valittiin uudet kapteenit. Ja mut valittiin mun tuvan Whaiten kapteeniksi eli oon siis tän vuoden Sports & House Captain! Jes muttei oo hajuakaan mitä se edellyttää mua tekemään.

Tänään menin takasin kouluun. Ihmisiä itki siellä, mikään ei ollu niinku ennen. Kaikki muistuttaa Kyliesta. Silti, ei elämä tähän lopu. Mulla on jo paljon parempi olo, tosin niin epätodellinen.. Ei sitä vaan ymmärrä vielä. Ja ettei tästä merkinnästä tuu ihan masentava sanon vielä, että elämä täällä on ihanaa. Vaikeaa, mutta ihanaa. Tää perhe ja mun kaverit tekee siitä niin paljon parempaa. Gotta love Australia.

Rest in peace Kylie, I love you beautiful girl, you'll be missed by so many. See you in the next life!