arkea ja elämää

Mutta se on kivaa. Mitään niin hirveen erikoista ei tapahdu eikä tule tapahtumaan ennen maaliskuuta, mutta se on vaan elämää. Normaalia elämää, sitä tää on. Tällasta se olis Suomessaki.

Oikeastaan aussit tekee enemmän asioita ku suomalaiset. Vaikka asunki lähellä Helsinkiä ja käyn koulua Vantaalla, yleensä koulupäivinä tuun vaan kotiin koulun jälkeen ja teen läksyjä, katon salkkarit, oon koneella, käyn pianotunnilla.. Ihan normaalia arkea. Joskus saatan mennä Helsinkii shoppailemaa tai leffaa tai tehä jotain kaverien kans koulun jälkeen.. Mutta en nii usein.
Täällä taas koulu ei oo niin vaikeeta ja vie vähemmän aikaa nuorten elämästä. Läksyjä ei tuu melkeen koskaan ja koulua on ysistä kolmeen joka päivä, ja parina päivänä pääsee jo yheltä tai kaheltatoista. Lisäks hypäreitä on lähes poikkeuksetta joka päivä. Ei täälläkään arkena niin paljon tehdä, mutta mulla on aikaa rentoutua ja tehdä mitä huvittaa, olla koneella, soittaa pianoa, kattoa leffoja.. Ja mennä kavereiden kanssa niin paljon ku haluun. Ei oo oikeestaan mitään velvotteita, eikä ikinä semmosta tunnetta et pitäs olla tekemässä läksyjä tai jotain muuta. Ihan päinvastasta mitä olis Suomessa.

Viikonloput on yleensä aina täynnä tekemistä. Nyt 3 viimesen viikonlopun aikana oon jokasena ollu kaverilla yötä porukalla, käyny bileissä ja pari kertaa Coffs Harbourissa. Perjantaina olin Taylorilla yötä, käytiin bileissä ja valvottiin koko yö. Lauantai meni sit nukkuessa, ja tänää käytiin hostperheen kans niiden kavereiden farmilla ja mentii ratsastamaan! Viime kerrasta oli jotai mieles ja en pelänny yhtää, osasin kontrolloida hevosta ja se oli oikeesti tosi kivaa. Mut oli NIIN kuuma, ja ku piti pitää farkkuja! Funny enough, tää oli eka kerta ku oon käyttäny farkkuja kuuteen kuukauteen. Enkä valehtele! Ja mua pelotti laittaa ne päälle, aattelin et oon lihonu nii paljo et saan ne hyväl tuuril polviin asti.. Mut hyvin ne meni päälle, aina ne on ollu kireet mut nyt ehkä aavistuksen viel kireemmät, varsinki ku oli tosiaan yli +30 astet lämmintä.. Oli ihana mennä jokeen uimaan ja heittää kaikki vaatteet pois!

Tuli mieleen kertoo että tykkään rotarykokouksista hirveesti nykyään. Syy: meiän kokouspaikka vaihtu. Se oli ekat puol vuotta Nambucca Motellilla, ja joka viikko meil oli samantyyppistä ruokaa. Ei samaa, mut yleensä jotain deep fried tai stir fried ruokaa joka ei sinänsä oo pahaa mut en vaan erityisemmin tykänny sen ravintolan ruuasta. Ja jälkiruoka oli lähes poikkeuksetta hirveetä. Nyt siirryttiin RSL-clubille, joka on isoiso keskus: ravintoloita, baareja jne.. En tiedä onko Suomessa semmosia. Tai on, mut en tiiä onko samantyylisiä. Näissä pitää kirjautua sisään jos ei oo jäsen? Joka tapauksessa, siellä saa ite tilata listalta mitä haluaa ja rotaryt maksaa! Ja jälkiruokaa kans jos vielä mahtuu! Tänää on sunnuntai mut jo nyt ootan tiistaita et pääsen taas syömää sinne, haha. Loppuosa kokouksesta menee sit yleensä ohi korvien.

Eiliseltä viikolta viel semmonen ei niin kiva juttu, mikä kävi keskiviikkona.. Päästiin jo yheltä ja lähettiin Thysin ja Calebin kaa surffaamaa. Tai ne surffas ku aallot oli ihan jättimäisiä, vaarallisia, ja mä otin aurinkoa. Jossai vaihees alko kyllästyttää ja nappasin bodyboardin ja lähin uimaa. Kesti varmaa 10 minuuttia ennenku pääsin niitten aaltojen ohi ja ku viimein pääsin ni olin nii väsyny etten jaksanu yrittää bodyboardaa.. Makasin sen laudan päällä ja yritin nähä missä Thys ja Caleb oli, ku ne oli ollu ihan mun lähellä. Näin ne jossain kauempana ja yritin uida sinne päin. Aallot suureni ja jossai vaihees tajusin et oon merivirrassa eikä mitään toivoa päästä enää takasin. Yritin silti, uin kaikin voimin mut liikuin silti vastakkaiseen suuntaan.. Olin jo iha paniikissa ja huusin nii lujaa ku ikinä jaksoin.. Kävi sit mielessä niinki tyhmä ajatus ku heittää bodyboard menemään ja yrittää uida, hyvä etten nii tehny, muuten oisin varmaa hukkunu. Ja kamalin juttu oli se et se merivirta vei mua jättimäistä kivikkoa kohti.. Enkä päässy pois. Ajattelin vaa et miltä tuntus osua niihin kiviin, ja miten tyhmä mä olin ku lähin yksinäni eikä ne varmaa ees tajua että mä oon vedessä.. Sit näin 2 miestä rannalla ja huusin apua nii lujaa ku jaksoin.. Oli voimat iha loppu ja pelkäsin henkeni edestä :( Ne sit lähti uimaa mua kohti ja yritti saada mut rantaan.. Se oli nii vaikeeta, aallot vaa suureni ku mentii pienempää kivikkoa kohti ja nielin vettä ja yskin ja joka paikkaan sattu ja yritin vaa pitää laudasta kii.. Päästiin rantaan lopulta ja näin et Thys ja Caleb tuli perässä.. Ne oli kuullu sen toisen miehen vaimolta et mä olin hukkumaisillani vedessä ja juossu nii lujaa ku ikinä päässy. Onneks nää 2 miestä ylipäätään oli siel rannalla, muuten en tiedä miten oisin selvinny.. Tais tulla aika pitkä tarina mut toivottavasti tästä jotain opin ja ehkä joku muukin, ei sais koskaan lähteä uimaan yksin, varsinkaan täällä ja tommosia aaltoja pitäs varoa! Oon ikuisesti kiitollinen noille ihmisille jotka pelasti mun hengen.

Elämä täällä jatkuu ja aika menee ihan älyttömän nopeesti! 7 kuukautta tuli tänää täyteen, ja 20 viikkoa jäljellä. Eli 140 päivää. Se ei oo kovin paljon muttei niin vähääkään. Mutta se kyllä menee nopeesti.. Maaliskuu on täynnä ohjelmaa, joka viikonloppu täynnä! Sitte onki safari, ja sen jälkee muutto vikaan perheeseen mun kaverin luo. Ja siellä aika varmasti menee vielä nopeemmin! Täytyy vaan nauttia joka hetkestä ja päivästä ja make the most of it.

Toivottavasti arki siellä rullaa myös ja teillä on kohta hiihtolomatkin?

PS. Kumppelit jos luette tätä niin maileihin on aika vastata! :D