fiilispohjanen päivitys

Tiedän että kirjotin JUST äsken tänne mutta aattelin tehä tän ihan itteenikin varten, kun myöhemmin luen tätä blogia niin muistan mitä ajattelin just tänään, tähän aikaan.

Miks kirjotan? Siks, että luin just äsken vaihtariblogista 'kesken vuotta kotiin'-nimistä keskustelupalstaa. Tosi usein tuli vastaan viesti, jossa vaihtari ei ollu onnellinen/kaipasi kotiin tms. Ja halusi lähtee kesken vuoden pois. Ekat kuukaudet on kamalia, siellä puhuttiin. Koulusta ei saa kavereita ja perhe on huono jne. Lukiessa noita aloin ite miettimään omaa tilannettani. Luen kateudesta vihreänä kun kaverit kirjottaa mitä kaikkea ihanaa ne on tehny, miten paljon kavereita niillä on ja minne kaikkialle ne pääsee matkustamaan (vaihtarikaverit siis). En yhtään oo ajatellu miten hyvin mulla itellä on asiat. Tää on mun vaihtovuosi, ei kenenkään muun, joten päätin että en vertaa omaa tilannettani kehenkään muuhun, en oo kateellinen, oon vaan onnellinen muiden puolesta ja teen ite omasta vuodestani parhaan mahollisen!

Mä en ite nimittäin oo kokenu vielä minkäänlaista kulttuurishokkia. Myönnetään, oli se VÄHÄN outoa tulla Sydneyn kentälle, tavata ekaa kertaa hostäiti ja näin, eka päivä on aina omituinen. Mutta mä en itkeny, mä en kaivannu kotiin. Mä en tiedä onko se hyvä vai huono juttu, mutta mulla ei oo ollu täällä vielä vaikeeta. Ei vaikeita tilanteita (ainakaan mahdottomia), ei suuria ongelmia, mulla on ollut kaikki hyvin. Mulla on ihana perhe, asun ihanassa, lämpimässä paikassa, rannat on upeita ja rakastan niin paljon tätä paikkaa ja näitä ihmisiä. Mä oon ollu koulussa 5 päivää ja voisinpa melkeen sanoa että mulla on tässä koulussa enemmän kavereita kuin Vaskivuoren lukiossa. Suurin osa mun kavereista on poikia, mutta niiden kanssa on vaan niin helppo olla. Ja tyttöjä on myös, paljon! Mä en tunne oloani koulussa oudoksi, englanninkielinen opetus ei tuota suurempia vaikeuksia ja mä oon jopa hyvä joillain tunneilla, kuten musiikissa ja food technologyssa, tajuan loistavasti mistä on kyse ja pystyn ehkä välillä jotain vastaamaankin! Mulla on ihanat kaverit joiden kanssa juttelen, nauran ja vietän aikaa koulussa. Mä oon niin onnellinen täällä, tiedän jo nyt että vuoden päästä kotiin paluu tulee olemaan tosi vaikeeta. Mä en lähtis täältä pois mistään hinnasta. Ei täällä kaikki oo täydellistä, todellakaan, itse asiassa luulen että täs on kysymys asenteesta. Mä sopeuduin helposti enkä aio luovuttaa, on mullaki ollu vaikeita tilanteita mutta oon selvittäny ne mahollisimman nopeesti ja lopputulos on aina hyvä. Englanti tuntuu jo melkeen yhtä luonnolliselta kuin suomi, itse asiassa tuntuis hassulta jos yhtäkkiä pitäiski puhua (JA KUUNNELLA) suomea. En mä kaikkea pysty vieläkään selittämään oikein, väärinkäsityksiä ja muita tilanteita tulee joka päivä, mutta niistä selvitään ja mä oon parantunu englannissa jo tosi paljon, oppinu uusia sanoja mutta ennen kaikkea oon paljon rohkeampi alottamaan keskustelun ja ilmasemaan itteäni, puhumaan englantia. Ja se on asia jota tulin täältä hakemaan, kokemusten ja uusien ihmissuhteitten lisäksi.

Kaikki on siis loistavasti täällä, mä oon onnellinen, te jotka jaksoitte tän lukea! Ei elämä täällä oo ruusuilla tanssimista tai täydellistä OC-elämää, tää on tavallista arkea ja kaikkein tärkeintä, mä itse teen tästä vuodesta sellasen kun haluan. En haluu tuhlata aikaa murehtimiseen tai ikävöimiseen, tiedän että nään teidät kaikki vuoden päästä ja teillä on kaikki hyvin siellä! Keskityn elämään täällä täysillä ja lähetän kaikille teille, ystäville ja sukulaisille jotka tätä luette, HIRVEESTI terveisiä ja äidille ja isille, kiitos että teitte tän vuoden mulle maholliseks.

Rehellisesti sanottuna tää oli mun elämän paras päätös lähteä vaihtariksi.